maanantai 19. marraskuuta 2012

piparkakkutalo






kuvat


Oletteko aikeissa tehdä piparkakkutaloa? Olemme mieheni kanssa tehneet jo useampana vuotena talon ( jonka mies sitten loppiaisena ahmii suuhunsa ). Mietin pitäisikö tänä vuonna tehdä muumitalo pienelle muumifanille ihailtavaksi.. onko kukaan tehnyt piparkakku muumitaloa? Olisiko jossain valmiiksi kaavoja siihen? Eilen Jumbossa oli jo joulupukki.. ja jono lapsia. Poikamme taisi olla hieman kummissaan punaisesta sedästä :) Saimme onneksi hankittua joululahjat kummilapsille. Mitä aikaisemmin, sen parempi. Inhoan juosta viimetipassa kaupoissa väentungoksen seassa, etenkin nyt raskaana. Pojallekin on ne muutamat paketit jo hankittuna. Aikuisille emme lahjoja osta, sillä mielestämme jokainen voi ostaa juuri sitä mitä itse tarvitsee. Teen mielummin itse jotain pientä, jolla on kiva muistaa lähimmäisiä. Miehelleni aion toki hankkia jotain, vaikka omien sanojensa mukaan hän ei tarvitse mitään. Lauantaina saimme joulukortteihinkin otettua pojasta kuvan. Hän ei todellakaan ollut yhteistyöhaluinen ( kuten vähän aavistelin ), mutta yksi onnistunut kuva riittää. Niin ja lainasin mummoltani höyrykattilan riisipuuroa varten. Eli jouluvalmistelumme etenee hiljalleen..

1 kommentti :

  1. Meillä on ainakin valmiit muotit tuohon Muumitaloon. Ostopaikasta en valitettavasti osaa sanoa, kun ollaan saatu lahjaksi :(

    -kiia

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !