sunnuntai 4. marraskuuta 2012

sisustuksen top 5


Sain Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjalta hasteen - Sisustuksen top 5. Todella vaikeaa nimetä viisi asiaa. Vuosien saatossa olen huomannut, että mitä vähemmän teen radikaaleja muutoksia kodissamme, sitä paremmin viihdymme. Eli kotimme on ja pysyy aika lailla samana vuodesta toiseen ( taidan olla aika tylsä sisustaja :). Muutamia vuosia sitten hankin hetken mielijohteesta mm. värikkäitä tyynyjä " piristämään " kotia.. niin ne oli todella hetken, ja seuraavalla kirppari keikalla myin kaikki pois. Nyt jos haluan vähän väriä kotiin, saatan ostaa vaikka sitruunoita lasipurkkiin tai useamman yrtin pöydälle kerralla. Leikkokukilla saan myös tarvittaessa väriä, vaikka valkoisia kukkia meillä kuitenkin useinmiten on. Astiat, petivaatteet jne.. kaikki toistavat valkoista, beigeä tai harmaata ! Musta väri on sellainen, mitä pelkään käyttää, mutta se myös vetää puoleensa. Mustaa meillä tällä hetkellä on vain liitutaulussa keittiössä, mutta varmasti seuraavassa kodissa enemmän, ainakin saunassa & pojan huoneessa.
 



 Kotimme on pääosin valkoinen & valoisa, mutta sitä täydentävät luonnonvärit beige & harmaa.Täysin valkoinen koti olisi liian kliininen makuumme, vaikka ihastelen usein täysin valkoisiakin koteja. Kontrastit kuuluvat siis vahvasti sisustukseemme, vaikka ne hillittyjä ovatkin. Kontrastia saa myös eri materiaaleja yhdistämällä.








 Kiintokalusteet ovat kaikki kiiltävää valkoista. Tammi on mielestäni kauniin sävyistä, ja olemme halunneet tuoda sillä lämpöä & kodikkuutta kiiltävän valkoisen rinnalle. 



Myös tekstiilit toistavat kotimme värimaailmaa. Muhkeita tyynyjä on sängyllä & sohvalla aina. Näin syksyllä on ihanaa kietoutua kudottuun shaaliin päiväunien ajaksi. Linumin tyynynpäällisä kaapista löytyy lukuisia, mutta kaikki hillittyjä sävyiltään. Viime aikoina olen ollut todella laiska vaihtamaan päällisiä. Verhoista en tykkää omassa kodissamme ja siksi meillä on vain yksinkertaiset rullaverhot. Asumme korkealla, eikä vastapäätä näy kuin katto, joten rullaverhojakaan ei juuri käytetä.



 Rakkaat valokuvat ( mustavalkoisena ) Canvas tauluina sekä valokuvakollaasina eteisen seinällä. Värikuvia kodistamme löytyy ainoastaan valokuva-albumeista. Kynttilät kuuluvat kotiimme etenkin syksyllä & talvella. Ne tuo ihanaa tunnelmaa kotiin. Tuoksukynttilöitä tykkään polttaa etenkin nyt syksyllä. Meillä harvemmin on käytössä kattovalaisimet, sillä pidän enemmän lattia - tai pöytävalaisimien tuomasta tunnelmasta. Nyt on ihanaa kun saa kaivaa jouluvaloja esille. Paperitähdet on jo ikkunoissa :)
Leikkokukkia meillä on melkein viikottain. Usein yksi leikkokukka maljakossa riittää.
Nyt ihastelen maljakossa valkoista leikkoamaryllistäni...
 

Kuvat : Krista Keltanen

 Kotimme värimaailma & materiaalit toistuvat koko kodissa samana. Kiiltävää valkoista ovea, tasot tammea, tekstiilit harmaita, beigeä tai valkoista. Eli eteinen, kylpyhuone, keittiö-olohuone sekä makuuhuone kaikki samasta purkista veistettyjä ! 


Huh miten vaikea haaste tämä oli, etenkin kun kotimme on ja pysyy samanlaisena. Rakastan kotiamme kuitenkin juuri tällaisena. Ainoa muutos mitä harkitsemme vakavasti nyt kun emme muuta, on alkuperäinen haaveeni maalata lattiamme betoluxilla täysin valkoiseksi. 
Vahattu valkoinen lattia on kaunis, mutta hiljalleen mieheni on alkanut kääntymään täysin valkoisen lattian puoleen.  Saa nähdä miten käy... nyt ainakin laiskottaa sen verran :)



Tämän haasteen jaan seuraaville blogeille : ( toivottavasti haaste ei vielä ole käynyt teillä ?)






7 kommenttia :

  1. Hihi, en ainakaan muista, että olisin tätä tehnyt, joten eikun hommiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattelinkin, en ainakaan muistanu että olisit tehnyt ;)

      Poista
  2. Teillä on samat sävyt kuin meilläkin ja värejä olen välillä yrittänyt väkisin tänne tuoda mutta ei kun ei miellytä silmää niin ei miellytä. Mustakin olen nyt yrittänyt tuoda kun on näyttänyt niin kivalta muissa sisustuskuvissa. Mutta ei...ei ole sekään meidän juttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä miten kaikille värit ei vaan ole se juttu :) mutta onneksi on se oma maku löytynyt, ettei tule enää tehtyä vääriä hankintoja, toivottavasti ainakaan!

      Poista
  3. Kappas! Seuraan blogiasi Bloglovinin kautta eli aina tuoreimmat päivitykset tulevat sähköpostiini. Nyt on Bloglovinilla ollut jo pidempään häikkää, sillä multa on jäänyt monen monta postausta sultakin näkemättä. Kiitos ihanainen haasteesta, olenkin jo hieman pelännyt, että joku laittaa mulle tämän haasteen sillä tämä on vaikea! Mutta taatusti aion vastata tähän haasteeseen heti sopivalla hetkellä, joten lämmin kiitos muistamisesta. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) vaikea se todella on!
      Jään odottelemaan postaustasi ;)

      Poista
  4. Ihania kuvia :) Onko tuo vanhempien makuuhuoneen seinän väri vaaleanharmaa vai valkoinen?

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !