keskiviikko 16. tammikuuta 2013

masukuva

  Monethan käy kuvaajalla jo raskausaikana. Muutama ystäväni on käynyt, ja aivan ihania muistoja niistäkin saa. Itse en ole kokenut siihen tarvetta, ja koska vatsani on todella mini ( näyttää lähinnä siltä, että olisin ehkä noin viidennellä kuulla raskaana ), ei siis tuollainen mahtava jalkapallo kuten alla olevissa kuvissa, tuntuisi hassulle mennä kuvaajalle ( omasta mielestäni siis )! Olemme ottaneet todella vähän masukuvia, mutta ajattelimme ottaa niitä itse nyt tulevana viikonloppuna, ennen miehen työreissua. Olen hänelle vitsaillut, että meidän tuurilla vauva päättää syntyä juuri silloin, kun isi on poissa. Toivottavasti kuitenkaan ei.
 Poikaa odottaessa olin päättänyt, että haluan masukuvan jossa on erillinen teksti päällä " it`s a boy ". Hieman viimetippaan jäi sen kuvan ottaminen.. muistin sen juuri, kun olimme lähdössä sairaalaan aikamoisissa kivuissa haha, mutta pakkohan se oli ottaa !



ihana kuva!



Ihanaa löysin kuvan, jollaista olemme ajatelleetkin :)





ihana !



Tästä kuvasta tykkään todella paljon.


Suloinen idea, ensin masussa, sitten 6kk vanhana & lopuksi vuoden vanhana.
Kaikki kuvat otettu samassa kohtaa.




kuvat

13 kommenttia :

  1. Ihania kuvia <3

    Ja se pe sopii lounaalle :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kuvia! Olemme helmikuun alussa menossa masukuvaukseen, toivottavasti saadaan edes lähelle noin ihania kuvia<3 haasteena saada isoveikka pysymään samassa kuvassa;)

    Olen ihastellut vastasyntyneen kuvia mm. täällä blogissa ja meillä onkin etsinnässä nyt valokuvaaja toukokuulle. Oliko teillä sama kuvaaja esikoisen kanssa vai sama kun nyt on tytölle tulossa? Kaipailisin vähän vinkkejä :) kiitos!

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisen kuvaaja oli Foto Aleksandra, tytön kuvaaja tulee olemaan Anna Dammert.
      Haluan lapsille vähän erilaiset kuvat, eli siksi eri kuvaajat :)
      Jokaisella kuvaajalla on kuitenkin oma tyyli kuvata.

      Poista
  3. Meillä jäi masukuvat ottamatta. Ajattelin melko loppuvaiheessa että viikonloppuna otetaan, mutta seuraavana aamuna tulikin lähtö sairaalaan kun tyttö päättikin syntyä viikolla 38 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne helposti unohtuu ja etenkin jos syntyy ennen laskettua-aikaa :)

      Poista
  4. Ihana blogi, vasta löysin lukijaksi. Heitin sinulle haasteen, löytyy blogistani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Apua olen unohtanut haasteen ( haasteet )
      Täysin :/ kivaa kun löysit blogiini!

      Poista
  5. Mihin T menette masukuvaukseen? Ihania kuvia Hanna olet löytänyt. Linnea

    VastaaPoista
  6. Olisin halunnut ulkokuvauksen, mutta näillä pakkasilla ehkä parempi pysyä sisätiloissa. Olemme varanneet ajan Go Imagesta. Tarkoituksena ottaa kuvia koko perheestä sekä haaveena saada edes muutama onnistunut otos isoveikasta masun kanssa:)

    VastaaPoista
  7. Moi hanna ! Tykkään niin kovasti blogista ja tyylistäsi ylipäätään:) minulla olisi kohta ajankohtaista puolivuotiaan kuvaus ja laitoit vastasyntyneen kuvauksesta niin ihania inspiraatiokuvia niin mietin löytyisikö sinulta intoa tehdä jonkinlainen postaus myös puolivuotiaan tai 1v-kuvauksesta :) saitteko muuten onnistuneita otoksia kuvauksissanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) 6kk kuvauksessa emme käyneet, mutta
      1v kuvauksessa kyllä. Voin tehdä postausta
      Aiheesta :)

      Poista
  8. Moikka hanna ihania kuvia <3 laitoin sulle myös sänköpostia :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !