sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Huopa pähkäilyä



Kuvat: Pentik


   Vauvamme tarvitsee huovan, jota voi käyttää vaunuissa, autossa jne. Se on ollut ostoslistalla, mutta aina unohdan sen hankkia. Sen pitää olla vaaleanpunainen, joten pojan  peitot ei käy :)  Pentikillä on muutama suloinen vaihtoehto, joita olen katsellutkin. Benettonilla oli alennuksessa mm. vaaleanpunaisia huopia, mutta jäin liikaa jahkailemaan ja sitten ne ehti loppua. Onkohan Benettonille tulossa uusi malli ( luulisin ) !!? Gant:lla on ihana huopa myös, mutta en taida raaskia sitä hinnan puolesta hankkia. Vauvalle pitäisi hankkia myös täkki, tai sitten hankimme pojalle hiukan isomman peiton ja tyttö saa pojan äitiyspakkauksesta tulleen peiton. On muuten inhottavaa, kun kaikkien valmistajien vauvalakanat on erikokoisia grrrr. Pentikin pussilakanat sopii tuohon äitiyspakkauksen peittoon täydellisesti, mutta kaikki muut lakanat onkin sitten isoja. Olisiko teillä vinkkiä mistä peitto kannattaisi hankkia, jotta sopisi mahdollisimman moneen pussilakanaan, ja ihan perus peittoa etsin, ei tarvitse vielä olla untuvaa, sillä poika potkii peiton joka yö pois kuitenkin :)
 

ps.  Olen jo hiukan paremmassa kunnossa, tosin nenä ja silmät valuttaa kuin Niagaran putoukset. Pojan päikkäreiden jälkeen suuntaamme brunssin merkeissä juhlistamaan pojan isomummia. Brunssit on ihan lemppareitani! Toivottavasti makuaistini vaan toimii. Laitan sairastuvalla  syntyneestä pikakortista kuvaa myöhemmin.
 

 Rattoisaa sunnuntaita ! Yritän ehtiä laittamaan " kakkuohjetta " vielä tänään tänne
ja tervetuloa uusille lukijoille / welcome new readers !


17 kommenttia :

  1. mä ottaisin tuon palmikko mallin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://m.hm.com/fi/product/98690?article=98690-B
      Tää oli mun mielestä myös kiva :) onko väri liian pinkki?

      Poista

    2. Pitääkin katsoa tarkemmin :)

      Poista
  2. Hei! Meillä on Gantin vaaleanpunainen peitto isommalla lapsella. Nyt se tuntui kovin kesäiseltä ja ostin Po.pin punavalkoisen peitteen talvikäyttöön. Meillä nuo peitto ovat niin kovassa käytössä, että satsasin...

    Onko mallia vaippakorttiin? Tosi kiva!

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Se Gantin on kyllä ihana! Joo laitan kortista postausta :)

      Poista
  3. Minäkin ottaisin tuon palmikko-huovan. Oletko käynyt katsomassa Prismasta peittoja? Siellä myydään familonin ja cirafin lasten peittoja kokoa 115 x150 cm ja 80x120 cm (saman kokoinen kun äitiyspakkauksen peitto). Tuo isompi peitto on justiin sopiva lähes kaikkiin lasten pussilakanoihin eli 120x160 kokoisiin.. Ja cirafin peitot on todella edullisia. Familonin peittoja myydään myös ainakin anttiloissa ja stokkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Palmikko on kyllä ihana.. ja siihen taidan päätyä. Kiitos peittovinkistä :)

      Poista
  4. Minä valitsin tuon palmikkomallin valkoisena, sopii sitten niin tytölle kuin pojallekin :) Ostin h&m-homen alesta myös 3 eurolla huovan (toinen puoli vihreä, toinen harmaaraidallinen) jota ajattelin vaunuihin. Tuota Pentikin-huopaa ajattelin käyttää kotona ja mahdollisesti autossa "parempana" huopana.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Valkoinen palmikko myös ihana,voi olla etten osaa päättää valkoisen & vaal.pun väliltä. Pitää käydä Pentikillä katsomassa.

      Poista
  5. Minä valitsin tuon palmikkomallin valkoisena, sopii sitten niin tytölle kuin pojallekin :) Ostin h&m-homen alesta myös 3 eurolla huovan (toinen puoli vihreä, toinen harmaaraidallinen) jota ajattelin vaunuihin. Tuota Pentikin-huopaa ajattelin käyttää kotona ja mahdollisesti autossa "parempana" huopana.

    VastaaPoista
  6. Palmikkopeitolle ääni. Se on todella kaunis myös valkoisena ja ruskeana. Linnea

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Niin on :) Palmikko..se se on.. sitten vaan väriä pähkäilemään liikkeeseen :)

      Poista
  7. palmikkohuopa on aivan ihana ! <3

    VastaaPoista
  8. Meillä on toi palmikkomalli ja se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Ihana se kyllä on! Sellainen saatava!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi !