lauantai 30. maaliskuuta 2013

juhlasuunnittelua












Kaunis kimppu !





Kakut tulee olemaan vaaleanpunaisia & yksi suklaakakku


Suloisia





Nam mansikat!




Olin ajatellut väkertää itse pom-pomseja juhliin,mutta ajansäästämiseksi
päätin tilata ne.











Juhlien pikkutyypeille on vaaleanpunaiset
paperipillit





Kuvat




Neidin ristiäisiä vietetään toukokuussa ja koska kotimme on pieni, olemme varanneet kirkolta juhlatilan. Tyttö kastetaan veljensä tavoin Kallion kirkossa. Kastemekkona toimii 60vuotta vanha kastemekko, jonka mummini on tehnyt. Neidin juhla-asun isi ostikin työmatkaltaan. Juhlien värimaailma tulee olemaan hempeän vaaleanpunainen / valkoinen. Tarjoilumietinnät on käynnissä ja ensi viikolla tilaan kukkakimpun kahvipöytään. Toiveissa on lempikukkiani pioneita vaaleanpunaisina, mutta saatan haluta kimpun joukkoon valkoisiakin kuten tuossa kuvassa. Pöytiin ajattelin ihan vain yksittäisiä pioneja pieniin maljakoihin. Kutsuja alan väkertää kunhan saamme kuvaajan ottamat kuvat neidistä. Ajatuksena on käyttää yhtä kuvista niissä, kuten käytin pojan kutsussakin. Oma asuni juhliin on yhä arvoitus, mutta onneksi tässä on vielä hyvin aikaa.
Hyvällä mallilla alkaa siis olemaan nekin juhlat.

6 kommenttia :

  1. pionit on mun lempikukkia myös :) niitä halusin aina hääkimppuuni mutta kun niillä niin rajoitettu saatavuus :/ heh, ehdin hyvin saada vinkkejä teidän juhlista ennen omiamme ;) pompomeita ajattelin ehkä tilata myös. Tilasitko pillit mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pillit on tilattu Teippitarhasta :)
      Miten oot voinut? Tsemppiä, ei oo kauaa enää :)

      Poista
    2. jee tuolta teippitarhastahan löytyy vaikka mitä :) ihan uusi juttu mulle! hyvin kiitos olen voinut, alkaa jo vähän kömpelöltä tosin tuntumaan ja jännittämään kun h-hetki lähestyy. :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! En malta odottaa, että kuulen lisää!

    Minttu

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista vinkeistä! Mistä tilasit pompomeita?

    Kiittäen.
    Sanna

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !