keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Dinon metsästys



Kuvat

     Eilen yritin turhaan etsiä dinotyynyä pojalleni, loppuunmyyty Helsingin liikkeessä & verkkokaupassa. Turkuunkin yritin epätoivoissani soittaa, mutta sinnehän ei saanut edes yhteyttä.
Onko H&M home liikkeitä muualla Suomessa ? Tiedättekö, kun en haluaisi antaa periksi tyynyn suhteen sillä se oli osa visiotani. Mietin jo punaisen ostamista ja sen tuunausta kangasväreillä mustavalkoiseksi..mies pyörittelee tyynynvihaajana päätään ja taitaa hyppiä onnesta ettei tyynyä löydy. Toivottavasti H&M homen uutuuksiin ilmestyisi joku vastaava tuote, sillä kävihän niiden suloisten pupulakanoiden kanssakin niin, että alkuun ne poistuivat mallistosta ja hetkeä myöhemmin palasivat mallistoon kattavammin. Ensi kuussa poika pitäisi siirtää isompaan sänkyyn, sillä pikkusiskon ihanasta vaavisängystä täytyy luopua. Suurempaan sänkyyn muutto tarkoittaa myös muita järjestelyitä kodissamme, sillä makuuhuoneen fengsui kärsisi sänkymäärästä. Uuden asunnon metsästyskään ei ole tuottanut tulosta joten pattitilanteessa ollaan. Makuuhuoneemme muuttuu siis näillä näkymin hetkellisesti lastenhuoneeksi kunnes löydämme isomman asunnon. Tulevien huonejärjestelyiden myötä tarvitsemme myös uuden maton olohuoneeseen ja nyt mielessäni kummitteleekin taas Anno Pandoran villamatto harmaana tai jopa mustana. Te joilla tuo matto jo on,
millainen se on ollut käytössä ? Onko matto kovin pistelevä paljaan jalan alla? Ja mistä ihmeestä saisin pojan tulevaan sänkyyn kivan päiväpeiton ?



Kuvat : H & M home
Kirahvista saattaa tulla dinon korvaaja, suloinen tyyppi sekin. Lisäksi ajattelin hankkia
tuon nmr 15 tyynyn sen kaveriksi ja mahdollisesti yhden täysin mustan tyynyn.
 Mustat happy lights pallovalaisimetkin sopisivat visioon,
mistähän sellaiset voisin löytää ?


6 kommenttia :

  1. Seita shopista löytyy noita pallo-valoja. Kannattaa ostaa irtopalloina, niin siellä on tosi paljon väri vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) totta, olinkin unohtanut koko paikan :)

      Poista
  2. Kuopiossa Matkuksen kauppakeskuksessa on H&M Home, kannattaa soittaa sinne, koska sieltä voisikin löytyä dinotyynyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep siellä tärppäsi! Kiitos -S- :)
      Huh mamman visio pelastettu :)

      Poista
  3. Heh, mä juurikin odottelen H&M pakettia jossa on mm. tuo kirahvityyny tulossa :) oli niin söpö! ja halpa..en kyllä vielä keksinyt mihin sen tungen ;) mut mies ei tiedäkkään asiasta vielä...
    Toivottavasti löydät Dinon! jos et..voisin kysyä Ruotsissa asuvaa ystävääni vilkaisemaan? :D

    VastaaPoista
  4. Meillä on Anno Pandora matto olohuoneessa ollut nyt 5 kk ja olen tykännyt siitä kovasti. Pysyy hyvin paikallaan (lapsiperheen pelastus) ja villa hylkii hyvin likaa. Mielestäni villa ei tunnu pahalta paljaalle jalalle.

    SUOSITTELEN

    t.Sanna

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !