tiistai 17. kesäkuuta 2014

Etsinnässä kuvaaja vastasyntyneelle





 Olen todella aikaisin liikkeellä, mutta niin olen ollut aina. Pyrin tietoisesti välttämään asioiden viime tippaan jättämistä, sillä se lisää vaan turhaa stressiä. Raskaana ollessa muistini tunnetusti huononee ( apua vielä entisestään ) ja pienokaisemme laskettuaika on juuri ennen jouluaattoa. Haluan siis löytää hyvissä ajoin kuvaajan, joka ikuistaisi kolmannenkin lapsemme vastasyntyneenä ihaniin muistoihin. Olin jo ajatellut luonnollisesti Kirsi Hiekkarinnettä kuvaajaksi, mutta Kirsi kuvaa luonnonvalolla, eikä vielä joulu-tammikuussa  valonmäärä tahdo riittää kuviin. Pojan kuvasi Petra ja neidin Anna. Ihania ja taitavia kuvaajia molemmat ja joita voin kyllä lämpimästi suositella teille. Haluan kolmannelle lapsellemme kuitenkin eri kuvaajan ihan vain siksi, että jokainen lapsi saa hieman erilaiset kuvat muistoksi niistä ensihetkistään. Kuvaajilla on kuitenkin aina oma tapa kuvata ja käsitellä kuvat. Nyt toivoisinkin löytäväni kuvaajan blogini kautta. Jos teillä lukijoilla olisi suositella minulle hyvää kuvaajaa ?! Tai olisiko lukijana mahdollisesti valokuvaaja, joka on perehtynyt vastasyntyneisiin ? Minulle voi myös laittaa sähköpostilla suosituksia whitefeatherdream@gmail.com
 
Kiitollinen kaikista vinkeistänne.
 

11 kommenttia :

  1. http://www.lauraschneiderphotography.com/

    VastaaPoista
  2. Tutustu bloggaaja "Fiilistelijän pilvilinnoja" Mallan kuviin..

    VastaaPoista
  3. Hei! Suosittelisin myös Mallaa, mutta hänellä taitaa olla juuri tuolloin sama tilanne :)
    Siksi ja tuhannesta muustakin syystä suosittelen ihanaa Dorittia. http://blog.doritsalutskij.fi/

    VastaaPoista
  4. www.studiohuone.fi
    Ihana Mikko.

    VastaaPoista
  5. Tähän oli pakko kommentoida. Ehdottomasti luna-photostudio.com! Kuvaaja Lili on todella todella hurmaava ja ammattitaitoinen.

    VastaaPoista
  6. http://studiohappymoment.eu/vastasyntyneetnewborn/

    VastaaPoista
  7. studiohuone.fi
    Mahdottoman ihania kuvia ja ammattitaitoinen kuvaaja, jolla on oikeasti aikaa kuvattavan kanssa. Todella luova ja erittäin hyviä ideoita. Suosittelen lämpimästi!! :)

    VastaaPoista
  8. Suosittelen ihan mielettömästi Tiitu Designia :) meidän pienokainen on ikuistettu näihin esimerkkikuviin: http://www.tiitudesignblog.com/?page_id=3526 Tiitulla on kauniita kuvia netti -ja facebooksivut täynnä, joista välittyy hänen hakema tunnelma hyvin, voisi mielestäni sopia myös teidän tyyliinne :)

    VastaaPoista
  9. Minäkin Laura Schneideria suosittelen lämpimästi! niin ammattitaitoinen ja hellä, oikea 'vauvakuiskaaja'. Erittäin varattu joten varaile ajoissa jos Lauraan päädyt. Itse kävin sekä masu- että vauvakuvissa :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !