sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tapaninpäivän tonttu






   Halusin tulla kertomaan tänne blogin puolellekin nyt kotiuduttuamme sairaalasta, että meille syntyi tapaninpäivänä pieni tyttö ja joulustamme tuli näin ikimuistoinen ( instan seuraajat ovatkin saaneet maistella aimo annoksen vauvahuumaani jo ). Pieni tonttutyttömme on sekoittanut koko perheen täysin ja olemme kaikki onnesta soikeana. Miten kiitollinen olenkaan näistä kullanmuruistani. En pysty sanoin kuvailemaan tätä rakkauden määrää. Isommat sisarukset ovat ottaneet pikkusiskon hyvin vastaan ainakin näin alkuun. Huomion antaminen isommille sisaruksille on nyt todella tärkeää eli totuttelemme täällä nyt uuteen elämäntilanteeseen ihan rauhassa koko perhe. 
Blogikin päivittyy, jos sille jää sopiva rako..


Toivottavasti teillä oli ihana joulu ?




  

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Yhä kipeänä & yhdessä koossa



 Terveisiä sairastuvalta. Yhdessä koossa ollaan ja kipeänä yhä. Todella epätoivoinen olo ollut kyllä viime päivinä, oloni vaan paheni entisestään. Öisin en ole saanut nukuttua, kun yskä iskee ja meinaan samalla tukehtua siihen, neiti on myös valvottanut. Yskään ei raskaana ollessa oikein ole höyryhengitystä tai hunajaa kummempaa keinoa. Kuumaa olen juonut litrottain päivässä ja se vähän rauhoittaakin oloa. Pikkuinen ei onneksi ole osoittanut vielä kiinnostustaan ulospääsystä, eli ehdin tässä vielä kohennella oloani. Neitimme on arvioltaan taas sironpuoleinen, eli lisäpäivät tekevät hänellekin hyvää. Tänään oli pakko aamusta käydä taas lääkärissä, sillä silmäni olivat verestävän punaiset ja kirvelevät. Samalla selvisi että flunssani on virusperäinen, eli antibiootit eivät siitä syystä purreet. Kuuri kuitenkin suositeltiin syömään loppuun varalta. Influenssanäytekin otettiin, mutta se onneksi näytti negatiivista. Nyt tämä pirullinen silmätulehdus on myös neidillämme, se kun tarttuu niin herkästi. Onneksi toivomani pakkaset saapuvat viikolla ja ehkä pöpöt sitten saavat kyytiä. Olin aivan unohtanut tuon sinisen sarvikuonon olemassaolon. Tänään olen huuhtonut sillä nenääni useampaan otteeseen ja se oikeasti on tuonut helpotusta poskionteloihini. Nyt paljon vitamiineja nassuun niin eiköhän tauti huomisen jälkeen ole jo hallinnassa ja pieni tonttumme saa luvan syntyä. Aivan ihanaa muuten, kun tänään satoi lunta. Piristi kummasti mieltäni sängyn pohjalla maatessa. Valkoinen joulu, pieni tonttu kainalossa, perhe terveenä.. siinä tämän joulun toiveeni pukille.




perjantai 19. joulukuuta 2014

Tulehdusten kourissa









Huomenna on laskettuaika ja tietysti olen todella kipeänä. En edes muista, koska olisin ollut viimeeksi näin kipeä. Ajoitus olisi voinut olla hiukan toinen, mutta minkäs teet. Oloni vaan paheni entisestään joten eilen oli pakko raahautua lääkäriin. Ajatuskin synnytyksestä tässä kunnossa saa pienen paniikin aikaan. Sain diagnoosin keuhkoputkentulehduksesta sekä poskiontelontulehduksesta molemmissa poskissa. Poskiontelontulehdus on tuttu vaiva edellisissäkin raskauksissa, joten sitä osasin vähän epäilläkin. Nyt ollaan sitten antibioottikuurilla. Hirvittää vähän, että vauvan syntyessä ensimmäiset maidot on höystetty antibiooteilla, mutta sille ei nyt mahda mitään. Tärkeintä on nyt parantua ja kerätä voimia tulevaan urakkaan. Tänään aamulla silmätulehduskin iski molempiin silmiin. Olen aika karsea näky tällä hetkellä. Nyt toivon enemmän kuin mitään, että pieni malttaa pysyä yksiössään muutaman päivän pidempään, jotta ehdin parantua. Luotan kyllä siihen, ettei kroppa anna synnytyksen käynnistyä tässä kunnossa. Sitä paitsi on jostain syystä vahva tunne, että meidän tonttu syntyy aattona. Katsotaan kuinka käy tunteen. Eilen tuli muutamat itkut kyllä itkettyä sillä lasten hoitaminen tässä kunnossa on aivan mahdotonta touhua. Tänään lapset on onneksi anoppilassa ja olen saanut nukkua koko päivän. Niin kiitollinen isovanhempien avusta. Huomenna olo on varmasti jo selkeästi parempi, kun antibioottien teho alkaa vaikuttaa ja onneksi mies on silloin kotona. Tänään lasten on tarkoitus koristella kuusi illalla. Kuusen valot vaan on kateissa mystisesti, joten uudet pitäisi käydä ostamassa ensin. Kuusi koristellaan meillä tänäkin vuonna valkoiseksi, vaikka vähän haaveilin muutamista kultaisista yksityiskohdista. Muutaman uuden valkoisen koristeen olen hankkinut Nougatista. Nuo ihanat metsäneläimetkin on sieltä.

Mukavaa iltaa teille.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Lahjat pakettiin






    Lahjaideat - arvonta on suoritettu ja voittajaan olenkin ollut jo yhteydessä. Kiitos kaikille osallistuneille ja paljon onnea vielä itse voittajalle. Kiitos myös
 Oy Perkolle, joka arvonnan mahdollisti. Meillä täällä jälleen sairastetaan. Onkohan jo neljäs viikko putkeen, en enää pysy laskuissa mukana.. alkaa riittämään tälle äidille. Poikaan iski viime viikolla korvatulehdus ja nyt on sitten neidin ja minun vuoroni sairastaa. Yöt tytön kanssa ovat olleet todella rikkonaisia ja unet siksi jääneet vähälle. Toivottavasti saan itseni pian kuntoon, sillä h-hetki on niin lähellä. Eihän näille pöpöille tietysti mahda mitään, mutta en edes muista, koska olisimme päässeet ulkoilemaan lasten kanssa kunnolla , kun koko ajan joku on kipeänä. Eilen sain vihdoin aloitettua joululahjojen pakkaamisen ja tänään mies lupasi hakea meille joulukuusen pojan kanssa. Olen kinunnut kuusta jo hetken aikaa, mutta mieheni mielestä on ollut vielä liian aikaista. Hahah nyt sain tahtoni periksi, sillä muuten saattaisi koko kuusi jäädä hakematta. Kerroinkin aiemmin, kun tänä vuonna ensimmäistä kertaa osallistuimme lahjakeräykseen, jossa lahjoitimme paketin jollekin pienelle lapselle, jonka omilla vahemmilla talous on tiukilla ja joulun valmistaminen lapsille on haasteellista. Siitä tuli niin hyvä mieli. Nyt eräs ystävämme järjestää keräyksen erään lastenkodin osastojen lapsille ja kaveriporukalla muistammekin nyt 25 nuorta jouluna. Ihanaa, että vastaavia keräyksiä on paljon. Ihmiset oikeasti haluavat auttaa ja välittävät. Pienikin apu on toiselle niin suuri.
 
Illaksi ajattelin tehdä vielä riisipuuroa ja jos vain jaksan, niin piparkakkutalon seinät pitäisi saada uuniin. Huomenna olisi lasten kanssa tarkoitus koristella talo.
 
Mukavaa iltaa teille !


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

DIY joulukortti 2014



    Tämän vuoden joulukortit on jätetty postiin ja alkuviikosta ne varmasti löytävät perille. Kortteihin saan yleensä idean hyvissä ajoin, mutta yleensä suunnitelma vähän muuttuu niitä tehdessä, tykkään nimittäin soveltaa. Ripaus kultaa oli kuitenkin saatava tämän vuoden kortteihin eli se suunnitelma piti. Neidin selässä on pienet enkelinsiivet, jotka eivät kyllä juurikaan erotu kuvasta. Kuvaustilanne oli kyllä haastellisin osuus. Hikeä puskee vielä näin jälkikäteenkin, kun ajattelen koko tilannetta. Ensi vuonna sitten kolmen lapsen kanssa huh. Hassua muuten miten joskus nuorempana " ihmettelin " miksi usein itsetehtyihin kortteihin vanhemmat laittavat lastensa kuvia. Itse teen nyt aivan samaa. Meillä on paljon sukulaisia, jotka eivät tapaa lapsia niin usein, joten on kiva ilahduttaa heitä valokuvalla.
Viime vuoden joulukorttini löydät täältä ja sitä edellisen vuoden täältä

Teettekö te itse joulukortit vai tykkäättekö ostaa valmiina ? 


Ps. Tänään ehditte vielä osallistua Lahjaideat - arvontaan klik.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Vauvalle Vaavisänky





 * Yhteistyössä Vaavisänky Oy

 Rv 39 ja kaikki on nyt valmiina vauvaa varten, joten tässä sitä nyt vaan odotellaan, koska tulee lähtö sairaalaan. Niin jännää. Alkuviikosta meille saapui kotitoimituksella sänky pienelle. Tuttu & turvallinen Vaavisänky,  joka oli aivan korvaamaton apu meillä neidin ensimmäiset 4kk. Kiitollisena Vaavisänky Oy:lle, sain sen jälleen lainaksi. Vaavisänky on siis vuokrattava ensisänky pienelle.
 4kk vuokra-aika maksaa 85€. Halutessaan vuokra-aikaa saa pidennettyä 21€ / kk. Sänky toimitetaan pahvilaatikkoon pakattuna kotiovelle. Mikäli tilaus tehdään arkipäivänä ennen kahta, toimitus saapuu vuokraajalle jo seuraavana arkipäivänä. Sängyn kasaaminen on todella helppoa ja nopeaa. Palautettaessa sänky pakataan samaan pahvilaatikkoon ja viedään lähimpään Postiin ( postikulut sisältyvät vuokraan ).

 Normaaliin pinnasänkyyn pieni " hukkuu " alkuun. Kaunis ja siro vaavisänky on turvallinen pesä pikkuiselle alkuun. Sängyn alla on pyörät, joten sitä on helppo ja kevyt liikutella sinne missä itse liikut kotona. Se on todella ergonominen, eli vanhempien selkä ei rasitu vauvaa nostellessa.
 Lisäksi se on ekologinen, plussaa siitäkin.
Itse koen mm. liikuteltavuuden todella tärkeäksi ominaisuudeksi, kun vauvan lisäksi kotona on kaksi vielä pientä, mutta vanhempaa sisarusta. En voi jättää vauvaa silmieni alta. Aistittavissa on, että neitimme saattaa reagoida voimakkaasti pikkusiskon tuloon. Aika näyttää.

Pian tuossa sängyssä kuitenkin tuhisee vauva. Toivottavasti jo ensi viikolla.

Onko Vaavisänky teille entuudestaan tuttu ?








torstai 11. joulukuuta 2014

Nougatin minimallisto verkkokaupassa



 Nyt se on täällä, nimittäin Nougatin mallisto ihanille & rakkaille minityypeille ja vielä ennen joulua. Ihan mahtavaa . Mallistosta löytyy siis mm. nämä numero74  kauniit tuotteet, joihin itse olen aivan rakastunut. Malliston alle on tulossa paljon muutakin, mutta osa tuotteista vielä matkalla. 
Lapsille suunnatut tuotteet lisättiin nougatin normaalin verkkokaupan puolelle nyt suuren kysynnän takia. Hih aika ihanaa, että muutkin teistä rakastuivat näihin. Mistä tykkäätte eniten ? Tammikuussa tuotteet siirtyvät nougatMININ alle, mutta tilauksia pystyy siis jo tekemään, vaikka vielä pukinkonttiinkin. Itse ostin juuri lasten ensimmäiselle serkulle sairaalaan lahjaksi tuon roosan tähtityynyn ja kovasti vanhemmat tykkäsivät lahjasta. Roosa tyyny odottelee myös meidän omaa vauvaa. Aiemminhan ostin neidille mallistosta nämä. Seuraavaksi ajattelin hankkia viirinauhan, kunhan osaan päättää sävyn ja mahdollisesti pojalle oman tähden. Tuo katos on muuten aivan ihana, mutta neidin huoneeseen se ei valitettavasti mahdu.Vauvan sängyn yläpuolellakin katos toimisi ihanasti vai mitä tykkäätte ?



Nougatin verkkokauppaan tästä

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lahjaideat - arvonta




* Yhteistyössä Oy Perkko / www.lahjaideat.fi
      
Jouluun ei ole enää kauaa, itse asiassa tasan kaksi viikkoa. Joko siellä on kaikki joululahjat hankittuna ? Tältä tontulta on ainakin muutama lahja vielä hankkimatta. 

Nyt olisi mahdollisuus voittaa vielä pukinkonttiin itselleen / puolisolleen / perheenjäsenelleen tai vaikka ystävälle mieleinen joululahja www.lahjaideat.fi sivustosta. Kokosin yllä oleviin kollaaseihin omia suosikkejani sivustolta. Sain valita sieltä myös itselleni lahjan. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin näihin siroihin valkokultaisiin timanttikorvakoruihin, joita koristaa kaunis sinitopaasi keskellä. Niin kauniin pelkistetyt ja etenkin ensi kesänä niille tulee varmasti paljon käyttöä.



 ARVONTA ON PÄÄTTYNYT
    Yhdellä teistä onnekkaista on nyt siis mahdollisuus voittaa mieleinen kello- tai korulahja. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla minkä www.lahjaideat.fi sivuston tuotteista sinä valitsisit, jos onni osuu kohdallesi. Arvonta päättyy tulevana sunnuntaina 14.12.2014.

PALJON ONNEA ARVONTAAN !

Kauan kaivattu autorata



   Tähän Sebran pelkistettyyn autorataan ihastuin useampi vuosi sitten Tanskassa.  Pojan ollessa ihan pieni harmittelin, kun olisin sen halunnut hankkia ja suureksi pettymyksekseni sitä ei myyty täällä missään. Tanskasta sain vastauksen, että se on poistunut mallistosta kokonaan. Luovutin etsinnän kunnes nyt viikonloppuna Porvoon Riimikossa silmiini osui pöydän alla tuttu rata. Tuntui vähän epätodelliselle, sillä en ole aiemmin niitä siellä nähnyt. Onnesta soikeana ostin viimeisen ratapaketin pojalle, vaikka tosiaan välttelen ostamasta lapsille leluja ilman " syytä ". Tämä oli kohtalon sanelemaa selvästi hahah. Kauniit & kestävät lelut on tämän äidin mieleen, joten tämä oli hyvä hankinta. Rata kasataan palapelin tavoin ja sitä säilytetään tuossa kauniissa puulaatikossa. Radalla on ehditty ottaa jo monet kisat ja siitä riittää iloa pitkäksi aikaa.

Yritän pyöräyttää tänään, viimeistään huomenna kivan joululahja-arvonnan !
Pysykää kuulolla.

Mukavaa keskiviikkoa.




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuun 7





    Vihdoin tuoksuu hyasintit kotona. Tänään piipahdettiin Porvoossa ihan perheen kesken. Viime vuonnahan perinteeksi muodostunut reissumme jäi remonttihässäkän takia tekemättä, joten nyt oli hyvä hetki käynnille vielä, kun pienin on masussa. Sää oli kyllä kurja, mutta se ihana tunnelma valojen loisteessa teki kyllä jouluisen olon säästä huolimatta. Poikamme muisteli siellä ollessamme edellistä kesän reissua. Niin suloista, kun pienen mieleen tallentuu ihania muistoja ja niin on tarkoituskin. Riimikko - lelukaupassa oli tietysti lasten kanssa käytävä ja tein siellä sellaisen löydön, etten ole ihan varma oliko äiti enemmän innoissaan kuin poika ( mieheni mukaan kyllä ). Esittelen sen teille myöhemmin. Kyseessä kuitenkin tuote, jota olen etsinyt kolmisen vuotta ja nyt sitten sain hankittua kaupan viimeisen kappaleen. Selvä kohtalo. Yleensä en edes osta lapsille leluja ilman syytä, etenkään näin joulun alla, kun poika tietysti näki mitä ostan, mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus. Itselleni ostin muutaman jaloleinikin kukkakaupasta. Jaloleinikit on talviaikaan niin kauniin herkkiä ja niitähän oli hääkimpussanikin. Hääpäivääkin juhlitaan jo muutaman kuukauden päästä. Lupaamaani suklaakakkua en sitten ehtinyt viikonloppuna tehdä, mutta viikolla on tarkoitus taas leipoa, joten ohje tulee vähän viiveellä. Lapset ovat tervehtyneet, joten huomenna alkaa taas normaali arki. Nyt viimeisiä osoitteita joulukortteihin kirjoittelemaan.. saa nekin postiin.






 

 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukuun neljäs & viides




 Olen muutaman päivän potenut järkyttävää päänsärkyä ja valvonut sen takia kaksi yötä. Kiitos ihanalle anopilleni, lapset ovat siellä nyt hoidossa, jotta saan kurottua univelkaani pois. Aiemmin kovista migreenikohtauksista kärsineenä päänsärky on yksi pahimmista olotiloista joita tiedän. Raskaana sen taltuttaminen on lisäksi todella hankalaa. Muutaman viikon lähinnä sisätiloissa sairaiden lasten kanssa viettäneenä raitis ilma tekee nyt hyvää, joten lähden kohta kävelylle. 
Migreeni helpotti minulla viitisen vuotta sitten, kun näin vielä aikuisiällä purukalustoni oikaistiin hammasraudoilla. Monta vuotta elämästäni meni sitten migreenille vain sen takia, että hammaskalustoni ei ollut suorassa. Purennan korjaaminen teki siis paljon, vaikka koskaan kouluajoilla purentavikani ei katsottu olevan tarpeeksi suuri, jotta olisin kunnan kautta saanut raudat. 

Päänsärystä tuli tietysti mieleen onko syytä huolestua, voiko kyseessä olla vaikka raskausmyrkytys, mutta muita siihen tyypillisiä oireita minulla ei ole. Sitten muistin, että ainakin neidin raskaudessa 
varmasti samoihin aikoihin iski samanlainen päänsärky, joten oletan tämän nyt vain kuuluvan raskausoireisiini. Ehkä merkkinä lähestyvästä synnytyksestä ?
Eilen minusta tuli muuten täti ja lapset saivat ensimmäisen serkkunsa. Pakahdun täällä onnesta ja odotan, että saan
tavata pikkuisen tytön. Täsmällinen tyttö, kun syntyi laskettuna aikanakin.

Tänään täällä lepäillään ja mahdollisesti käydään nuuskimassa pientä
vauvaa.


Ihanaa perjantaita teille!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

joulukuun kolmas




Sairastelu se vaan jatkuu täällä. Pojalla nousi yöllä jälleen korkea kuume ja yskä on todella inhottava. Huomenna on kyllä mentävä lääkäriin, jos kuume vielä tänään nousee. Välissä nimittäin oli muutama kuumeetonkin päivä. Niin inhottavaa sairastaa jo toista viikkoa putkeen. Tuntuu, että ystäväpiirissäkin yksi jos toinen potee nyt flunssaa. Nappasin tänään nähtävästi kyllä tosi epätarkan kuvan ulko-ovessamme olevasta kranssista, pöh. Minulla oli pakkomielle saada oveen havukranssi ja mieleisen löysin jokunen viikko sitten hautausmaan yhteydessä olevasta kukkakaupasta. Pelkkä vihreä kranssi kuitenkin kaipasi jotain raikastusta ja nyt eilen virittelin siihen tuollaista rautalankaa, jossa on  " lumipalloja ". Nauha on vanha ja saatan vielä vaihtaa sen vähän paksumpaan versioon. Oven suussa palaa lyhdyt ja Ikeasta hankkimani joulukuusi koristaa sekin oven suuta. Siihen laitan vielä valot tällä viikolla.
 
Mukavaa iltaa !



tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuun toka



    Ensimmäiset hyasintit on nyt hankittu kotiin ja nyt malttamattomana odotan niiden tuoksua.  
Hyasintit on aina kuuluneet suosikkeihini, vaikka niiden tuoksu on voimakas. Nyt nenä on niin tukossa, että mahdankohan edes haistaa niitä ?
Tänään on polteltu paljon kynttilöitä, sillä ulkona on niin järkyttävän pimeää. Toivottavasti jouluksi saadaan lunta valoa tuomaan. Pihavalotkin on ihan pakko viikonloppuna virittää ulos.
 Kroppani on alkanut huutamaan hiilareita iltaisin ( synnytys lähestyy ), joten leivoin tänään järkyttävän hyvää ja helppoa gluteenitonta suklaakakkua. Laitan ohjetta viikonloppuna, sillä ajattelin tehdä uuden itsenäisyyspäiväksi.

Huomiseen !




maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun eka



    Meillä on vietetty jälleen kotipäivää lasten ollessa vielä puolikuntoisia. Kotipäivät ei ole herkkua kenellekään, kun seinät kaatuvat helposti päälle. Onneksi aurinko paistoi päivällä ja pieni happihyppely on siis ainakin kohta tehtävä. Pienet päikkärit saatiin onneksi kaikki nukuttua. Viime päivinä on väsyttänyt todella paljon, ehkä kroppa haluaa kerätä voimia tulevaan.

Eilen illalla valmistui viime tipassa neidin joulukalenteri, mutta onneksi valmistui. Olin aivan unohtanut tehdä sen loppuun. Ensimmäisestä luukusta paljastui suloinen jäätelö, jonka olen hankkinut Miralta. Miran tekemistä herkuista, Sylvanian families jutuista ja muumirusinoista tulee neidin kalenteri koostumaan tänä vuonna. Innoissaan lapset aamulla availivat luukkujaan. 
Tänään meillä on leikittykin ajankuluksi herkkukauppaa.

Mukavaa iltaa !