sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kaksiviikkoinen




 Eilen pikkuisella tuli täyteen jo kaksi viikkoa.. itse asiassa aloitin tätä postausta tekemään jo viikko sitten, mutta keskenhän se silloin jäi. Kuvakin viikon takainen, kun kuusikin vielä oli kotona.
 Aika on kiitänyt lasten kanssa ja pieni tauko tääältä on tehnyt hyvää. Olemme ottaneet aika iisisti, jotta lapset saavat rauhassa sopeutua vauvaan. Sopeutumista & opettelua se on ollut meillekin, sillä kolmen pienen lapsen kanssa täytyy tosiaan osata priorisoida. Itse olen ollut todella kiinni vauvassa ja mies on  keskittynyt enemmän sisaruksiin. Vauva syö kerralla pitkiä aikoja  ja jo parikin tuntia yhteen putkeen rajoittaa omaa aikaani sisaruksille. Olen tuntenut valtavaa riittämättömyyttä heille ja ollut alakuloinen sen takia. Muutama päivä meni itkiessä. Baby blues iski siis ensimmäisen kerran. Sehän on täysin normaalia ja käsittääkseni vähän kuuluukin asiaan. Itselläni se onneksi helpotti muutamassa päivässä ja mieli on jo paljon parempi. Imetys on jälleen sattunut HELVETILLISEN paljon. Kipu on ilmeisesti rakenteellinen eikä siihen auta kuin aika. Kipu on hermokipua, eli imettäessä kipu säteilee koko rintalihaksessa aina kainaloon ja välillä jopa selkään asti. Järkyttävästä kivusta huolimatta haluan imettää, sillä tiedän sen helpottavan kyllä jossain vaiheessa kunhan rinnat turtuvat täysin kivulle. Mies on sivusta järkyttyneenä taas katsonut, kun huudan täällä tuskasta. Olisin toivonut tällä kertaa välttyväni siltä, mutta minkäs teet kun on " vialliset rinnat ". Maitoa onneksi tulee reippaasti.

Itse synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis. Kätilö oli aivan loistava ja ymmärsi heti mitä synnytykseltäni toivon. Supistelut alkoi joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä. Olin tuolloin yhä karseassa flunssassa. Neitimme nukkui tuon yön super huonosti ja koin etten pystynyt keskittymään supistuksiin. Ne laantuivatkin joksikin aikaa ja nukahdin sohvalle kunnes sitten aamulla supistelut ottivat uutta tuulta purjeisiin. Olin oikeastaan päättänyt selviytyä synnytyksestä ilman epiduraalia, koska pojan synnytyksessä sain siitä hirveän tärinän, enkä osannut ponnistaa oikeaan suuntaan. 
Neidin synnytyksestä lääkkeittä selvinneenä tiesin pystyväni siihen uudelleen. Tapaninpäivänä 
meille sitten syntyi suloinen pieni tonttu, josta olemme onnellisia ja niin kiitollisia.
Kolmen lapsen äitinä olo on ollut aina suuri haaveeni ja nyt se on totta. Vieläkin vähän hämmentynyt olo siitä. Päivät on olleet aika rankkoja kahden uhmaikäisen ja pienen vauvan kanssa, univelkaa on kertynyt tuntitolkulla valvotuista öistä, mutta silti tämä on parasta ja kaiken sen arvoista. Mies palaa ensi viikolla töihin ja vähän toki jännittää miten selviydyn kaikesta yksin. Tiedän selviytyväni. Yritän olla stressaamatta turhasta. Koitan nauttia tästä vauva-ajasta nyt täysillä, sillä aika menee niin vauhdilla ja tämä on meidän viimeinen vauva. 

Tällä viikolla jouduimme jo käymään vauvan kanssa lääkärissä, kun perheessämme pyörinyt silmätulehdus iski sitten vauvaan. Onneksi se on helpottamaan päin. Teki niin pahaa katsoa vauvan kärsivän voimakkaasti märkivistä silmistä. Ne oli alkuun todella pahat. Vauvakuvaus oli sekin tällä viikolla, tosin päivällä jouduttiin kuvausta siirtämään, kun vauva oli vietävä lääkäriin. Kuvauksesta enemmän, kun saamme ne.



Nyt painun nukkumaan, kun pieni on tankannut sylissäni taas hetkeksi maitoa.

Yritän ennättää postailla enemmän.
 
 
 

 





9 kommenttia :

  1. Onnea pienen ihanan tytön johdosta!!! Aivan ihana tuo teidän ensisänky, niinkuin tuhisijakin siinä..
    Varmasti arki kolmen pienen kanssa tuo omia haasteitaan, joten ota kaikki apu vastaan mitä saat, että pystysit nauttimaan pienestä nyytistä (ja niistä isommistakin :)

    Imetys auts ja synnytys ilman kivunlievityksiä, huh, kuulostat super naiselta.. Postailet siihen tahtiin mitä ehdit, tietysti nämä vauvakuulumiset ja kuvat kiinnostavat! Perässä tullaan, rv 31 ja kovin malttamattomana odotetaan omaa pikkuista maailmaan..

    Kaikkea hyvää teidän perheelle tähän vuoteen! Harvoin tulee kommentoitua, mutta kaikki postaukset luetaan ja ollaan hengessä mukana :)

    T. E

    VastaaPoista
  2. Vinkkasinko sulle jo Raynaldin syndroomasta? Itselläni epäilen sitä, on yleinen imetyskivun aiheuttaja. Mulla kans imetys aiheuttaa infernaalista tuskaa ensimmäiset viikot! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Raynaud, ei Raynald :) googlaa!! Jos on se, niin siihen on apuja (joku B vitamiini tms)

    VastaaPoista
  4. Lepäile muru nyt ihan rauhassa, ei tänne ole kiire ollenkaan! :) Tsemppiä arkeen skidien kanssa, ihan varmana sä pärjäät. <3

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä, olet super! Ihana baby ja ihanat sisarukset!
    <3 Minttu

    VastaaPoista
  6. Ihana pieni nyytti! Onnea! Eksyin blogiisi googlettamalla chiavanukasta :) Halusin kommentoida tuohon imetyskipuun, että niin ymmärrän sua. Esikoinen on kohta 5v. Imetys sattui silloin noin pari viikkoa ja tuntui ihan järkyttävän pitkältä ajalta. Poika söi 1,5 tunnin välein ja aloin jo pelkäämään sitä hetkeä kun seuraavaksi syö... Olin muutenkin aika sekaisin ja baby bluesissa aluksi. Onneks mies hoiti alkuviikkoina lähes kaiken muun paitsi imettämisen, johon mä sitten laitoin kaikki voimavarani. Mut sit kipu loppui kuin seinään ja aloin jopa nauttimaan asiasta. Vuoden imetin ja hienosti meni. Toisen pojan kanssa ajattelin vain nauttia, kun jotenkin luulin, että kyllä ne rinnat tottui ekan kanssa. Mitä vielä! Aivan infernaalisen hirveän tuskallista se oli taaskin edelliskeväänä. Pieni nukahteli tissille eikä meinannut irrottaa otettaan. Sit taas aloitettiin uudestaan ja sehän siinä nimenomaan sattuu se imun alku. Tällä kertaa pienellä oli vähän huono imuote, vaikka yritettiin sitä neuvolassakin korjata. Sitten, kun suu kasvoi, asia helpottui. Varauduin parin viikon kipuun. Tällä kertaa siihen meni VIISI viikkoa! Kyllä mä muutaman viikon jälkeen itkeskelin aika paljon ja painiskelin asian kanssa, että jos lopettais koko homman. Onneks tällä jälkimmäisellä oli imetysväli 3-4 tuntia. Yritin nauttia niistä välihetkistä, mutta tälläkin kertaa välillä ahdistuin seuraavasta tulolla olevasta imetyshetkestä. Ei sitä kipua meinannut kestää! Sitten vaihtelin asentoja ja löysin makuuasennosta helpotusta. Jatkoin kuitenkin ja sitten se kipu loppui ja imetystä jatkoin vuoteen asti. Vannoin kyllä, että jos kolmas tulee, sitä en todellakaan suostu imettämään. Ehkä mieli voi muuttua. Tseppiä!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana pieni! Onnea hänestä <3 Kolmen lapsen äitiys on parasta mitä voi olla. <3

    VastaaPoista
  8. Ihana pikkuinen!!!! Onnea kovasti ja jaksamista sinne! Olen monesti käynyt pikkuista täällä ihailemassa, mutta kännykällä joten en ollut onnitteluitakaan vielä kirjoittanut... Kiva kuulla teidän perheen kuulumisia ja seurata pienten kasvua. Iso halaus!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !