maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viiden euron naulakko




Täällä on lapset sairastelleet koko viikonlopun ja poika on yhä kovassa kuumeessa. Lauantaina olisi ollut Indiedays Blog Awards, mutta viime viikolla alkoi tuntua siltä etten jaksa vaan lähteä ja tälläytyä, vaikka niin mukavaa olisi ollut tavata teitä muita bloggaajia ja ottaa vähän enemmän omaa aikaa. Lupaan, ensi kerralla tavataan. Imettäminen toki tekee vielä sen, etten kovin montaa tuntia pienestä pysty erossa olemaan, enkä toisaalta edes halua olla. Toinen kun on vielä niin pieni. Akkuja oli silti päästävä vähän lataamaan, joten kävin lauantaina brunssilla ystäväni kanssa Sandrossa Kalliossa. Sandron brunssia suosittelen kyllä testaamaan, oma ehdoton suosikkini. 
Sunnuntaina piipahdin nopeasti Ikeassa hakemassa Kuti kuti Miiun intasta bongaamani rottinkiset seinäkoukut. Koukut on Ikean uutta Nipprig - sarjaa, josta tykkään valtavan paljon. Sarjan musta rottinkituoli saattaisi sopia yläkertaamme.
Eteiseen olen pidempään etsinyt sopivaa naulakkoa ja muutama kalliimpi vaihtoehto olikin mielessä.
Nyt olen innoissani tästä noin viiden euron huimasta investoinnista, sillä nämä mätsää eteiseen täydellisesti. Kunhan vielä saan ne seinään asti niin laitan parempaa kuvaa. Samasta sarjasta tarttui mukaan mustat säilytyskorit, niille kun on aina tarvetta.

Mukavaa vappuviikkoa ja toivottavasti nuo karhunpoikani parantuvat vapuksi. Joko teillä on simat tulossa ? Pitkästä aikaa tein itse simaa ja onhan se itsetehty ihan parasta.


1 kommentti :

  1. Tosi kivat naulakot -käyvät varmasti hyvin paikallensa.
    Harmi kun ei lauantaina nähty -mutta ihan ymmärretysti.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !