maanantai 9. marraskuuta 2015

Pala marmoria & suloisia eläimiä


 
Joulu se vaan lähestyy hurjaa vauhtia, vaikka ulkona on vielä todella syksyinen ja aika masentavan harmaa sää. Kynttilät piristää kummasti näillä synkillä säillä. Joululahjahankinnat on jo aloitettu ja joulukorteistakin osa on jo valmiina. Tähän vuodenaikaan korttien näpertäminen on ihanan terapeuttista puuhaa. Vähän glögiä kaveriksi ja kynttilät palamaan samalla. Joulukortteja varten otimme muutama viikko sitten kuvat. Kolmen lapsen kanssa haastetta siinä riitti. Ihan mahdotonta puuhaa oli saada kaikki kolme katsomaan samaan aikaan kameraan tai saada pienin edes pysymään paikoillaan. Kuvasta tuli mielestäni hauska ja valmiit kortit esittelen teille sitten ensi kuussa. Tänään haimme lasten kanssa Ellokselta tilaamani paketin. Olen pitkään metsästänyt marmorista leikkuulautaa. Hayn sellainen on ollut pitkäaikainen haaveeni, mutta kotiäidin lompakolle vähän turhan tyyris hankinta etenkin, kun itseni tuntien saatan kyllästyä siihen jossain vaiheessa. Ellokselta löysin budjettiversion vastaavasta leikkuulaudasta ja oikeasti se on vielä tosi kiva.
Tähän laitan juustot joulupöydässä esille. Samalla tilasin suloiset posliinieläimet kuuseen. Kuusemme puetaan tänä jouluna metsänhenkeen lasten toiveesta, joten nämä kaverit sopivat siihen täydellisesti.
Pojalle löytyi muuten hiljattain täydellinen joulukalenteri. Siitä lisää tällä viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa !




8 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja ihanat ostokset <3

    VastaaPoista
  2. Pienet ihanat jutut on välillä just niitä parhaita! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Marmori <3 Itse haaveilen Elloksen marmorisesta sohvapöydästä. <3
    Oletko muuten instassa?

    VastaaPoista
  4. Ps. Olisi kvacsaada taas joululahjavinkkejä. :)

    VastaaPoista
  5. Voi..sun joulujutut on ihania <3 Niitä odotellessa..mutta tiedän, äitinä kolmelle (kaksi vauvaa..), että aika voi olla kortilla. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kori. saako kysyä mistä se on ja minkä kokoinen se on?

    Kiitos jo etukäteen! T: Pia

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !