maanantai 19. tammikuuta 2015

Alun takkuja




   Hei vaan. Olen jonkin verran saanut kyselyjä miten kolmen lapsen kanssa on mennyt. Haasteita meillä ainakin on alkuun riittänyt. Synnytys ensin inhottavassa flunssassa, jumalaton imetyskipu ( josta kärsin yhä ), sitten vauva sai rajun silmätulehduksen. Siinä välissä baby blues. Miehen palattua viime viikolla töihin alkoi myös vauvan inhottavat vatsakivut. Paljon rajummat, kuin mitä pojalla ja neidillä aikoinaan oli. Koliikkia tai lievää sellaista ?! En osaa vielä sanoa, kun aiempaa kokemusta ei ole. Vatsakivut saattavat ihan vaan johtua kehittymättömästä suolistosta ja helpottaakin pian, mutta en voi olla miettimättä mikä vaikutus vielä synnytyksen jälkeen syömilläni antibiooteilla mahdollisesti voi olla tähän huutoon. Antibioottikuuri, joka oli vielä aivan turha.
 Pienen kipuhuuto on jotain niin sydäntä raastavaa. Monta tuntia kestävä huuto ja se avuttomuuden tunne itsellä, kun mikään ei tunnu helpottavan. Valtava huoli siitä mistä kipu johtuu. Paukut alkoi jo muutamien päivien jälkeen olla finaalissa kolmen pienen lapsen kanssa etenkin, kun siihen lisätään vielä vatsatauti, joka iski minuun ensimmäisenä. Imetys vatsataudin kourissa vei voimia todella paljon ja samaan aikaan on pakko viihdyttää huutavaa vauvaa, sillä miehen aika meni viikonloppuna täysin kahden muun lapsen kanssa. Tänään saimme lainalle koliikkikeinun ja sen turvin ehdin tänne hetkeksi. Siitä on todella apua ainakin näin yhden illan perusteella. Kunhan vatsatauti on selätetty, tulee meille kotikäynnille vyöhyketerapeutti. Neidin kanssa kävimme kerran vyöhyketerapiassa, kun suoliston toiminta ei meinannut käynnistyä ja siitä oli apua. Vauva viihtyy myös kantoliinassa kippurassa. Maitoa en ole nyt ehtinyt / jaksanut pumpata ja toisaalta pullosta juotuna hän saa helposti ilmaa vatsaansa. Hän hakee lohtua selvästi kipuilun aikana rinnalta, eli viihtyisi siinä koko ajan. Liika syöminen taas pahentaa oloa. Kiirettä on siis riittänyt ja on päiviä, kun huomaan etten ole ennättänyt pestä edes hampaita, jep hehkeä äiti. Poika ja neiti ovat yhä siskon lumoissa, mutta etenkin keskimmäinen hakee huomiota " apinataidoillaan ". Imettäessäni hän saattaa istua hetkessä ruokapöydällä tai hyppiä sohvan käsinojalta alas. Keskimmäinen on tässä hetkessä alkanut puhua todella paljon, hän osaa laskea jo kahdeksaan ihan vain matkimalla isoveljeään. Hän jaksaa kävellä pitkänkin matkan ja on todella omatoiminen pukemisessa jne. kun taas esikoisella on vaihe ettei osaa. Huomion hakua sekin varmasti. Kolmen pienen lapsen vanhemmuus on näin reilun kolmen viikon kokemuksella haasteellista, mutta vaikka alku on ollut rankka, jaksan uskoa, että kevään tullessa kaikki sujuu jo paremmin. Onneksi vertaistukea on tulossa pian, kun muutama ystäväni saa kolmannen lapsen.
Pitkään aikaan ulkoilustakaan ei ole tullut mitään, kun olemme sairastaneet niin paljon tai sitten ulkona on ollut pääkallokeli tai vastaavasti lunta on tullut niin paljon ettei vaunuilla vaan pääse eteenpäin. Raitis ilma, kun tekee ihmeitä.
Kevättä kuumeisesti odottaen.


Jos teillä on kokemusta koliikista tai ylipäätään vauvan vatsakivuista, kuulisin mielelläni hyviä vinkkejä niihin. Kiitos jo etukäteen.
Palailen taas, kun siihen on aikaa / voimia.






sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kaksiviikkoinen




 Eilen pikkuisella tuli täyteen jo kaksi viikkoa.. itse asiassa aloitin tätä postausta tekemään jo viikko sitten, mutta keskenhän se silloin jäi. Kuvakin viikon takainen, kun kuusikin vielä oli kotona.
 Aika on kiitänyt lasten kanssa ja pieni tauko tääältä on tehnyt hyvää. Olemme ottaneet aika iisisti, jotta lapset saavat rauhassa sopeutua vauvaan. Sopeutumista & opettelua se on ollut meillekin, sillä kolmen pienen lapsen kanssa täytyy tosiaan osata priorisoida. Itse olen ollut todella kiinni vauvassa ja mies on  keskittynyt enemmän sisaruksiin. Vauva syö kerralla pitkiä aikoja  ja jo parikin tuntia yhteen putkeen rajoittaa omaa aikaani sisaruksille. Olen tuntenut valtavaa riittämättömyyttä heille ja ollut alakuloinen sen takia. Muutama päivä meni itkiessä. Baby blues iski siis ensimmäisen kerran. Sehän on täysin normaalia ja käsittääkseni vähän kuuluukin asiaan. Itselläni se onneksi helpotti muutamassa päivässä ja mieli on jo paljon parempi. Imetys on jälleen sattunut HELVETILLISEN paljon. Kipu on ilmeisesti rakenteellinen eikä siihen auta kuin aika. Kipu on hermokipua, eli imettäessä kipu säteilee koko rintalihaksessa aina kainaloon ja välillä jopa selkään asti. Järkyttävästä kivusta huolimatta haluan imettää, sillä tiedän sen helpottavan kyllä jossain vaiheessa kunhan rinnat turtuvat täysin kivulle. Mies on sivusta järkyttyneenä taas katsonut, kun huudan täällä tuskasta. Olisin toivonut tällä kertaa välttyväni siltä, mutta minkäs teet kun on " vialliset rinnat ". Maitoa onneksi tulee reippaasti.

Itse synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis. Kätilö oli aivan loistava ja ymmärsi heti mitä synnytykseltäni toivon. Supistelut alkoi joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä. Olin tuolloin yhä karseassa flunssassa. Neitimme nukkui tuon yön super huonosti ja koin etten pystynyt keskittymään supistuksiin. Ne laantuivatkin joksikin aikaa ja nukahdin sohvalle kunnes sitten aamulla supistelut ottivat uutta tuulta purjeisiin. Olin oikeastaan päättänyt selviytyä synnytyksestä ilman epiduraalia, koska pojan synnytyksessä sain siitä hirveän tärinän, enkä osannut ponnistaa oikeaan suuntaan. 
Neidin synnytyksestä lääkkeittä selvinneenä tiesin pystyväni siihen uudelleen. Tapaninpäivänä 
meille sitten syntyi suloinen pieni tonttu, josta olemme onnellisia ja niin kiitollisia.
Kolmen lapsen äitinä olo on ollut aina suuri haaveeni ja nyt se on totta. Vieläkin vähän hämmentynyt olo siitä. Päivät on olleet aika rankkoja kahden uhmaikäisen ja pienen vauvan kanssa, univelkaa on kertynyt tuntitolkulla valvotuista öistä, mutta silti tämä on parasta ja kaiken sen arvoista. Mies palaa ensi viikolla töihin ja vähän toki jännittää miten selviydyn kaikesta yksin. Tiedän selviytyväni. Yritän olla stressaamatta turhasta. Koitan nauttia tästä vauva-ajasta nyt täysillä, sillä aika menee niin vauhdilla ja tämä on meidän viimeinen vauva. 

Tällä viikolla jouduimme jo käymään vauvan kanssa lääkärissä, kun perheessämme pyörinyt silmätulehdus iski sitten vauvaan. Onneksi se on helpottamaan päin. Teki niin pahaa katsoa vauvan kärsivän voimakkaasti märkivistä silmistä. Ne oli alkuun todella pahat. Vauvakuvaus oli sekin tällä viikolla, tosin päivällä jouduttiin kuvausta siirtämään, kun vauva oli vietävä lääkäriin. Kuvauksesta enemmän, kun saamme ne.



Nyt painun nukkumaan, kun pieni on tankannut sylissäni taas hetkeksi maitoa.

Yritän ennättää postailla enemmän.