torstai 24. joulukuuta 2015

DIY joulukortti 2015 & hyvää joulua




   Hyvää joulua teille kaikille lukijoilleni.
 
Joulukuu on ollut hurjan kiireinen, pahoittelen hiljaisuutta blogissa. On ihanaa rauhoittua joulun viettoon lähimpien kanssa kaiken hulinan jälkeen. Sunnuntaina meillä juhlitaan pienimmän 1v. synttäreitä, joten yritän ennättää postailla juhlatunnelmia viimeistään sitten ensi viikolla. 
 
Tämän vuoden 2015 joulukortista tuli tällainen. Aiemmat joulukortit  2014, 2013 ja 2012 .
 
 
 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Itis - Hyvän mielen joululounge




   Joulua vietetään perheissä eri tavoin. Sen merkitys on kaikille erilainen. Kaikille on muodostuneet ne omat tavat tai perinteet. On kuitenkin paljon sellaisia perheitä, joilla ei taloudellisesti ole mahdollisuutta järjestää joulua lapsille. Pienten lasten äitinä minua koskettaa se. Joulu kun on ennen kaikkea lasten juhla. 
Lapsen ilo on kauneimpia asioita maailmassa.

Itäkeskukseen avattiin  28.11 " Hyvän mielen joululounge " ensimmäiseen kerrokseen lähelle Stockmannia. Sen takana on hyväntekeväisyysjärjestö Hope - Yhdessä ja Yhteisesti ry yhteistyössä Itiksen kanssa. Heidän tavoitteenaan on täyttäää tuhannen lapsen ja nuoren joululahjatoive. Lahjoitettu paketti konkretisoi monen lapsen jouluilon. Toiveet ovat liikuttavia. Esimerkiksi 4-vuotias tyttö toivoo värikyniä ja piirustuspaperia, 15-vuotias poika sukkia koko 43, 
5-vuotias poika pulkkaa jne. 

Itiksessä voi käydä toteuttamassa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten joulutoiveen nyt tulevalle sunnuntaille 13.12 asti.
 Paljon lahjoja on tullut, mutta vielä n. 300 pakettia pukinkontista uupuu.
Mieheni vei meidän perheen joulupaketin tänään Itikseen.

Lahjoita sinäkin lapselle iloa.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Lautasellinen kauneutta

 
 


   Olen kertonut innostuksesta keittokirjoihin. Ne tuovat valtavasti inspiraatiota kiireiseen arkeen lasten kanssa, mutta myös gluteenittomaan ruokavalioon, jota itse joudun noudattamaan sairauden takia. Pienikin lipsuminen gluteenin suhteen aiheuttaa nykyään ongelmia suolistossani ja se taas vaikuttaa ratkaisevasti koko kehoni hyvinvointiin. Gluteenin lisäksi esimerkiksi valkoinen sokeri on kieltolistalla ja siitä yritän nyt päästä eroon tai ainakin pyrin välttämään parhaani mukaan. Rakastan sitä hetkeä viikossa, kun kasaan kaikki kirjani sohvalle ja etsin inspiraatiota seuraavien päivien ruokiin.
  
Olen kiinnostunut raakaruoasta oikeastaan Karita Tykän innoittamana. Uskon, että oikeanlainen ruokavalio toimii hoitokeinona useassa sairaudessa, varmasti jopa ennaltaehkäisee niiden syntymistä. Liian prosessoitu ruoka ei voi olla terveellistä. Olen huomannut miten paljon paremmin voin, kun olen tarkempi siitä mitä suuhuni laitan. Sain Karitalta hänen uusimman kirjansa Lautasellinen kauneutta. Muutamia kirjan reseptejä olen jo ennättänyt kokeilla. Tätä joulukuun pimeyttä piristin eilen raikkaalla raakamangokakulla. Raakakakut eivät sisällä lisättyä sokeria ja ne ovat täysin gluteenittomia. Mieheni, joka alkuun oli raakakakkuja kohtaan hiukan epäileväinen, kehui jälleen miten hyvää kakku oli. Ihanan terveelliset raakakakut ovat täynnä vitamiineja, antioksidantteja, mineraaleja, entsyymejä, kivennäis- ja hivenaineita sekä hyviä rasvoja. Parasta niissä on se, että raakakakkua syödessä olo pysyy silti ihanan energisenä ja virkeänä.
 
 Karitan uusin kirja keskittyy kokonaisvaltaiseen kehon hyvinvointiin ja kauneuteen ja se on täynnä inspiroivia reseptejä visuaalisesti todella herkullisten kuvien kera. 
Kirjan alussa on lisäksi koottuna Karitan kauneusteesejä, jotka auttavat saavuttamaan paremman olon. 
 
Karitan edellinen kirja Hyvää huomenta on myös yksi suosikeistani. 
Sekin täynnä loistavia reseptejä erityisesti aamuihin.

Nämä Karitan kirjat ovat mielestäni aivan ihana joululahjaidea pukinkonttiin.
Hyvää oloa ei kukaan voi
 vastustaa.
 
 


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä & Blossa


    Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Blossa glögi on jo usean vuoden kuulunut joulufiilistelyyni, vaikka monta talvea on tässä itsellä mennytkin raskaana tai imettäessä. Glögissä minua kiehtoo erityisesti pullon visuaalisuus ja se, että joka vuosi pullo on aina erilainen. Eilen illalla maistelimme tätä Earl Greystä makunsa saanutta glögiä mieheni kanssa lasten mentyä nukkumaan ja molemmat pidimme siitä todella paljon. Väri on kullanruskea ja maku kevyen sitruksinen. Tämän vuoden pullo sopii mitä pahaiten juuri tähän päivään väriensä puolesta. Meillä on tänään ohjelmassa sukulaistytön syntymäpäiväjuhlat ja pukuloistettakin on tarkoitus seurata ainakin toisella silmällä. Pakkasessa on kakku, jota toivottavasti maistelemme vielä illalla. Tunnelmallista iltaa !


lauantai 5. joulukuuta 2015

Liizi Oy - Vaihtoehto tavaroiden ostamiselle


* Yhteistyössä Liizi Oy


Kolmen lapsen kanssa näin joulun alla on iskenyt sellainen olo, että haluamme eroon kaikesta ylimääräisestä tavaramäärästä. On ollut helpottava tunne, kun vihdoinkin olemme saaneet kiertoon pienimmältä leikkikaaren, sitterin, vauvanvaatteet kokoon 68cm asti jne. Säilystilaa saisi olla enemmän, mutta toisaalta jos kaappitilaa on enemmän, niihin ehkä kertyykin helpommin ylimääräistä. Lastentarvikkeita olemme pyrkineet ostamaan kuitenkin aina harkitusti. Meillä ei esimerkiksi koskaan ole ollut erillisiä matkarattaita, koska niille ei vain ole tilaa ja matkustaminen on jäänyt lasten kanssa muutenkin vähemmälle.

Sain hiljattain yhteydenoton Liizi Oy:ltä ja innostuin heidän yritysideastaan :

 " Tavoitteemme on muokata vallitsevaa kulutuskulttuuria ja tarjota vaihtoehto tavaroiden omistamiselle ja turhalle tuotannolle. Me liiziläiset rakastamme elämää ja yhteistä ympäristöämme ja haluamme omalta osaltamme tehdä ekologisesta elämäntavasta helpompaa. Vuokraamalla säästät rahaa, säilytystilaa ja ympäristöä ! "

Liizi Oy vuokraa lastentarvikkeita, työkaluja ja paljon muuta tarpeellista, joita ei välttämättä itse kannata hankkia esimerkiksi vähäisen käytön takia. Huomasin, että heillä on mm. vauvoille ihana Seimi-ensisänky, jota en itse koskaan raaskinut ostaa sen korkean hinnan takia, mutta nyt sellaisen saa kätevästi vuokrattua. 
Itse halusin näin joulusiivousta silmällä pitäen testata tätä tekstiilipesuria, sillä muutaman vuoden vanha sohvamme on lasten jäljiltä hieman pinttynyt. Luulen, että höyrypesuri olisi voinut olla vieläkin tehokkaampi, mutta hyvin irtosi likaa tälläkin ja sohva tuoksuu nyt raikkaalle. Tekstiipesurilla saa muuten matotkin hyvin puhtaaksi. 

Ehdotin Liizi Oy:lle Bugaboon lentolaukkua vuokraukseen, koska heiltä löytyy vastaava laukku jo Stokke:lle. Se on sellainen, jota aina itsekin kaipaisimme lennolle lähtiessä, mutta omassa varastossa ei ole sellaiselle tilaa ja tuntuu se turhan kalliiltakin seisomaan omaan varastoon. Edellisellä Barcelonan matkallamme menomatkalla rattaiden runko hajosi lennon aikana, joten olisimme välttyneet suurelta mielipahalta, jos rattaille tarkoitettu suojalaukku olisi ollut matkassa. Jatkossa varmasti vuokraamme lentolaukun vaunuille, niin on turvallisempi mieli matkustaa kolmen pienen lapsen kanssa.


Onko sinulla tullut koskaan eteesi tilannetta, että olisit kaivannut tällaista palvelua ?




tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri



  Joulukuun ensimmäinen päivä ja ensimmäiset luukut on nyt avattu joulukalentereista. Pojalle olen useamman vuoden metsästänyt sisustukseen sopivaa kivaa joulukalenteria, joka mitoiltaan ei kuitenkaan olisi valtava. Sellaisen,  jonka voi itse täyttää sitten vuosia eteenpäin pienillä yllätyksillä.
 Nyt syksyllä löysin sellaisen Granitista. Ryhmä Hau on kova sana meidän perheessä, joten kalenterista poika tulee saamaan tänä vuonna
 mini figuureina hahmoja ja autoja. Lisäksi muutamia tatuointeja ja tarroja. Tyttö halusi valmiin Frozen hahmokalenterin, mutta ehkä sitten ensi vuonna teen hänellekin taas oman. 


Mukavaa viikkoa !