maanantai 10. huhtikuuta 2017

virvon varvon





 Eilisen tunnelmia, kun puputriomme oli lähdössä virpomaan. Mukana menossa myös hauska DIY- pupupallo Pop up kemuista. Voin vaan todeta, että pienin lapsistamme on päässyt makean makuun liian aikaisin, sellaista draamaa oli takapenkillä. Meillähän tosiaan oli tarkoitus pitää hänet erossa karkeista sisarusten tapaan pidempään, mutta velmuhan löysi sisarusten kätköt ja peli oli siinä vaiheessa täysin menetetty. Hän on perheessämme se, joka kaupassa käydessä saa huutoraivarit karkkihyllyn edessä ja jotenkin aina onnistuu sujauttamaan kärryyn tikkarin tai suklaapatukan huomaamattani. Voitte siis kuvitella millainen automatka meillä eilen oli, kun ajelimme sukulaisia ympäriinsä ja herkkujen määrä korissa vaan kasvoi kasvamistaan. Peltoreille olisi ollut todella tarvetta. Eiliselle osui vielä serkkutytön syntymäpäivät, joten herkuttelua oli pakko rajoittaa. Omat mussukat kun menevät sokerista niin sekaisin. Eilisestä onneksi selvitty ja tällä viikolla vietetäänkin mieheni sekä poikamme synttäreitä. Herkuttelua siis tiedossa lisää. Ihanaa maanantaita !

1 kommentti :

Kaunis kiitos kommentistasi !