sunnuntai 14. toukokuuta 2017

la madre






    Ihanaa äitienpäivää vielä näin jälkikäteen kaikille. Olen edelleen kipeänä, eiliseen verrattuna aavistuksen onneksi jo parempi. Kiitos nopeasti purevien antibioottien. Jouduin eilen käymään vielä lääkärissä, kun korvaa alkoi särkemään ja olo kun ei vaan tuntunut kohenevan. Korvatulehdus, eli lastentautihan siellä mylläsi. Reilut pari viikkoa tässä on nyt sairastettukin putkeen, joten kädet ristissä toivon, että paranen pian.

 Meidän äitienpäivä meni leppoisasti brunssin merkeissä Fazerilla isolla ystäväporukalla. Lapset olivat askarrelleet suloisia kortteja päiväkodissa ja sää oli pitkästä aikaa poutainen. Arvostan  äitienpäivässä yhdessäoloa perheen kesken, ilman että koko ajan on kiire jonnekin. Äitienpäivänä erityisesti tunnen aina suurta kiitollisuutta kolmesta rakkaasta aarteestani, että saan olla heille äiti. Miten onnellinen olen heistä. Saan nähde heidän kasvavan ja kehittyvän. Miten ihanan tiivis kolmikko trioni keskenään on. Äitiys ei ole itsestäänselvyys ja siksi tunnen suunnatonta kiitollisuutta myös silloin, kun joku heistä on sairaana. Minulla kuitenkin on lapsia, joita hoitaa.

Sain arvottua tyttäreni avustuksella Nona K: n Maija - mekon. Onni osui Aijalle // Mini me - blogista. ONNEA ! Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi !